Ajankohtaista

Tiedotteita ja terveisiä Ford Mustang Owners’Clubin tapahtumista sekä muista ajankohtaisista kerhon asioista.

Hallitus tiedottaa 3/2021

FMOC hallituksen terveiset (26.3.2021)
Kerhon hallitus kokoontui jälleen perjantaina 26.3.2021. Asioita oli varsin vähän käsiteltävänä, mutta tavan vuoksi istahdimme jälleen koneitten ääreen ja kuulosteltiin, miten kevät on lähtenyt liikkeelle eripuolella Suomea.

Ajankohtaista 2-2021

Koronatilanne on kärjistynyt entisestään. On kaikkien edun mukaista noudattaa tarkasti valtiovallan ja alueellisella tasolla annettuja ohjeistuksia. Näin ollen on syytä miettiä kannattaako järjestää ylipäätänsä mitään toimintaa.

Jäsensihteeri Paula tulee ottamaan yhteyttä  tämän vuoden aikana kaikkiin jäseniin tulevan sähköisen jäsenkortin tiimoilta. Se on tarkoitus saada käyttöön vuonna 2022. Vastatkaa kaikki ystävällisesti hänen kyselyynsä, kiitos.  / hallitus

Fun Run 2021 Rovaniemi

FUN RUN ROVANIEMI 23.7 – 25.7.2021
Ensimmäistä kertaa järjestetään kerhomme päätapahtuma näin pohjoisessa, joulupukin omassa kotikaupungissa. Tapahtuman pääpaikkana Napapiirillä Joulupukin Pajakylän ohessa sijaitsevassa Santa Claus Holiday Villagessa.

Yhdistyksen kokous tullaan järjestämään videopalaverina 1.8.2020. Kutsu ja ohjeet tulevat myöhemmin kesäkuun aikana jäsenistölle.

Tapahtuma-kalenteri

Tapahtumakalenterista löytyvät Suomen Ford Mustang Ownwers’ Clubin päätapahtumat, ratapäivät ja kokoukset. Osaan tapahtumista liittyy lisätietoa, joka on linkitetty tapahtuman yhteyteen.

Corral – FMOC jäsenlehti

Corral-lehti on nyt luettavissa web-versiona; voit lukea päätelaitteellasi lehden pdf-versiota verkkosivujen kautta.

Syyskokous 14.11.2020

FMOC:n sääntömääräinen syyskokous pidetään etäyhteyksin 14.11.2020 klo 17.
FMOC:n fyysinen syyskokous ja pikkujoulu on peruttu vallitsevan tilanteen takia. Tilalle tulee videopalaveri.