Ford Mustang on yksi automaailman tunnetuimmista ja menestyksekkäimmistä mallisarjoista. Sen historia alkoi vuonna 1964, jolloin Mustang loi Yhdysvalloissa kokonaan uuden henkilöautoluokan – pony car -autot. Vuosikymmenten aikana Mustang on muuttunut moneen kertaan, mutta sen perusajatus on säilynyt: urheilullinen, persoonallinen ja tunnistettava Ford.
Ford Mustang on yksi automaailman tunnetuimmista ja menestyksekkäimmistä mallisarjoista. Sen historia alkoi vuonna 1964, jolloin Mustang loi Yhdysvalloissa kokonaan uuden henkilöautoluokan – pony car -autot. Vuosikymmenten aikana Mustang on muuttunut moneen kertaan, mutta sen perusajatus on säilynyt: urheilullinen, persoonallinen ja tunnistettava Ford.
FORD MUSTANG
Mustangin yli kuuden vuosikymmenen mittaiseen historiaan mahtuu suuria muutoksia niin muotoilussa, tekniikassa kuin suorituskyvyssä. Yksi asia on kuitenkin säilynyt: Mustangia on valmistettu keskeytyksettä vuodesta 1964 tähän päivään.
Tutustu Mustangin vaiheisiin vuosien varrella.
Ford räjäytti jättipotin 17. huhtikuuta 1964 Amerikassa. Silloin Ford Mustang esiteltiin ensimmäistä kertaa 29 miljoonalle katselijalle TV-mainoksessa! Seuraavana aamuna 2 600 lehteä julkaisi mainoksia ja juttuja autosta, ja itse auto esiteltiin New Yorkissa messuilla.
Auto oli nerokas yhdistelmä asioita, jotka tekivät siitä yhden automaailman kiistattomista klassikoista. Autot suorastaan vietiin käsistä, ja samalla tehtiin myyntiennätyksiä, jotka ovat kestäneet tähän päivään saakka. Miljoona autoa oli myyty jo keväällä 1966 – vajaassa kahdessa vuodessa.
Mustang oli edullinen ja urheilullinen auto, joka perustui perheauton, Ford Falconin, jo olemassa olevaan tekniikkaan. Luotettuun tekniikkaan yhdistettiin unohtumaton ja vielä tänä päivänäkin silmää hivelevä muotoilu, tehokas V8-moottori sekä kattava varustelista, jonka avulla auton saattoi yksilöidä juuri itselleen sopivaksi. Varustelu saattoi jopa tuplata huokean 6-koneisen perusmallin hinnan.
Ensimmäinen vuosimalli nimettiin 64½:ksi, koska se saatiin markkinoille kesken mallivuoden. Oikeastaan kyseessä oli 65-malliston varhaistuotantoa. Korimalleista tarjolla olivat kovakattoinen coupe Hardtop (HT) ja avomalli Convertible. Moottorivaihtoehdot olivat 170 cid:n suora 6-sylinterinen (101 hv), 260 cid:n V8 (164 hv) ja 289-4V V8 (210 hv). Vaihteistoina olivat 3- tai 4-portainen manuaali tai Cruise’O’Matic-automaatti. Kesäkuussa 1964 mukaan tuli myös 289-4V Hi-Performance (HP, Hi-Po), jossa oli 271 hv.
Vuoden 65 mallisto esiteltiin paikalliseen tapaan jo syyskuussa 1964. Muutos- ja parannuslista oli pitkä, vaikka se ei oikeastaan näkynyt ulospäin lainkaan. Kuutosmoottori kasvoi hieman, 200 cid:iin (120 hv), 260 jätettiin pois ja 289-4V:n tehoksi tuli 225 hv.
Näkyvin muutos oli tietenkin kolmas korimalli, urheilullisimman näköinen 2+2, joka opittiin heti tuntemaan Fastbackina. Monen mielestä kaikkien aikojen kaunein Mustang oli syntynyt! Lehdet testailivat myös kiihtyvyyksiä: 210 hv:n moottorilla 0–60 mph ajettiin 9 sekunnissa ja Hi-Pon ennätys oli 7,6 sekuntia.
Mustangin 1-vuotispäivänä kuuluisa GT-varustepaketti näki päivänvalon. Siihen kuuluivat pyöreä mittaristo, levyjarrut edessä, jäykempi alusta, nopeampi ohjaus, sumuvalot etumaskissa sekä näyttävät trumpetit takahiekkapellin läpi tuleviin pakoputken päihin jne. GT:tä ei kuitenkaan koodattu omaksi mallikseen, joten haluttuja GT-malleja on rakennettu paljon entisöintien yhteydessä lisäämällä vastaava varustelista jälkikäteen. GT-paketin sai vain 225 hv:n ja 271 hv:n moottoreiden kanssa.
Vuonna 1965 Carroll Shelbyn pajalla alettiin kasata Mustangin 2+2-koriin legendaarisia valkoisia, siniraidallisia Shelby GT350 -autoja eli niin sanottuja Shelby-Mustangeja. Niissä oli tehtaalta 289-4V Hi-Po, jonka 271 hv:sta viritettiin yli 300 hv! Näillä putsattiin kilparatojen palkintopöytiä oikein urakalla parin vuoden ajan.
Vuoden 1966 Mustangiin tehtiin ensimmäiset ulkoisesti näkyvät pikkumuutokset, vaikka kori säilyikin aivan ennallaan. Helpoimmin 66:n tunnistaa etumaskista, jossa hunajakenno korvattiin vaakarivoituksella ja samalla kromiviikset katosivat. GT:n pyöreä mittaristo tuli vakiovarusteeksi kaikkiin malleihin, ja kyljen kromikoriste muuttui kolmihaaraiseksi.
Pienet muutokset ja auton kasvanut maine tekivät 66-mallista Mustangin historian myydyimmän mallin. Kaikkiaan noin 608 000 autoa lähti tehtailta ylpeille omistajilleen.
Runsaassa parissa vuodessa Mustang oli luonut kokonaisen autoluokan, ns. pony car -autot. Haasteeseen tietenkin vastattiin muissa leireissä, ja mm. Chevrolet Camaro esiteltiin. Tässä kilpailutilanteessa Ford maustoi Mustangia muotoilemalla autoa uudelleen. Keulaa ja perää venytettiin ja leveyttä lisättiin muutamilla senteillä. Samoin sisustus uusittiin kauttaaltaan tukevamman näköiseksi. Silti ilme säilyi niin alkuperäisen oloisena, että monet harrastajat luokittavat nimenomaan 64–68-mallit alkuperäisiksi klassikoiksi.
Vuonna 1967 Mustangissa esiteltiin Fordin 390 cid:n isolohko, josta irtosi muhkeat 320 hv. Samalla Fastbackin perä muotoiltiin täysin viistoksi ja aiempi porras katosi. Juuri tällaisella autolla tehtiin elokuvahistoriaa Steve McQueenin tähdittämässä Bullitt-elokuvassa vuonna 1968.
Vuonna 1968 moottorivalikoimaa laajennettiin, ja tarjolla oli kaikkiaan yhdeksän konetta. Pienimpänä oli 250 cid:n (155 hv) kuutonen, ja perus-V8:ksi tuli puolivälissä vuotta 302 cid (4V, 230 hv), joka on sittemmin päätynyt entisöinneissä myös useiden 64–67-mallien konehuoneisiin.
Isolohkoista kokeiltiin myös 427 ja 428 cid:n koneita pienissä erissä Mustangeja. Pääosin niitä sijoitettiin kuitenkin Shelbyihin. Myös aivan uusi, viritetympi 428 Cobra Jet (CJ) -versio esiteltiin tammikuussa.
67:n ja 68:n erottaa toisistaan helpoimmin kyljestä, sillä 68:n etulokasuojiin tulivat sivuvalot. 67:ssä on lisäksi korin värinen, kookas, kaksiosainen kylkikoriste takapyörän edessä. 68:ssa koriste on hyvin pieni ja kromattu.
Vuonna 1968 saataville tuli myös Shelby Convertible. Muutenkin Shelbyjen ylellisyyttä ja näyttävyyttä alettiin lisätä. GT350 302-4V kesyyntyi 250 hv:n katuautoksi. GT500 potki sitäkin rajummilla isolohkoilla: 428-4V Police Interceptor, GT500 KR (King of the Road) 428 CJ:llä, ja jopa 427 cid:n kisakoneita vaihdettiin noin 50 kappaleeseen tehtaan 428:ien tilalle.
Näissä autoissa tehoja ilmoiteltiin vähän miten sattuu, ilmeisesti erilaisten luokitusten ja vakuutusten takia. Ilmoitetut tehot olivat 355–390 hv, mutta todelliset arvot olivat tiettävästi reilustikin suurempia, ja 0–60 mph:n kiihtyvyysajat alkoivat olla 6,5 sekunnin tuntumassa.
Vuosi 1968 oli Shelby-tuotannon huippuvuosi 4 450 autolla. Autot kasattiin jo Fordin tiloissa, ja Carroll Shelbykin sai kilpa-autoista tarpeekseen ja otti lopputilin Fordilta.
Mustang -69 oli selvästi erinäköinen kuin viisi vuotta aiemmin esitelty malli. Pidempään ja piikkimäiseen keulaan upotettiin nelivalot. Kyljen tavaramerkkinä kulkenut upotus katosi, ja sitä korvaamaan tuli koristescooppi takapyörän eteen. Peräkin oli venynyt ja täysin uudistettu. Auto oli noin 20 cm alkuperäistä pidempi ja melkein 10 cm leveämpi. Myös kojelauta ja sisustus olivat uusia ja massiivisia, ja etupenkeissä olivat ensimmäistä kertaa niskatuet.
Vuoden -70 mallit tunnistetaan keulasta, koska tuplavalot katosivat ja ulommaisten valojen tilalle tulivat ilmaritilät. Korimallit olivat edelleen Convertible ja HT, josta oli tarjolla myös luksusversio Grande. Fastback sai uusien muskelimuotojen myötä nimen SportsRoof.
Eivätkä muskelit tietenkään jääneet pelkkiin muotoihin, vaan pellin alta löytyi toinen toistaan tehokkaampia pannuja. Mustang olikin urheilullisimmillaan juuri 60- ja 70-lukujen taitteessa, jolloin aiempien perusmoottoreiden lisäksi vaihtoehdoiksi tulivat 351 cid:n (250–290 hv) pikkulohkot (perus-Windsor ja teho-Cleveland), 302 Boss, 429 Boss, 351 Mach I ja 428 Cobra Jet.
Tiukimmat koneet olivat nyt Boss-malleissa, ja myös niiden ajettavuus oli pisimmälle viritetty. 302:lle ilmoitettiin tehoksi 290 hv, mutta arviot todellisesta tehosta pyörivät 400 hevosen tuntumassa! 429 oli NASCAR-kisakone, joka survottiin väkisin keulalle käsin, koska luokitusta varten piti saada 500 kappaleen sarja autoja normaalimyyntiin. Tehoksi ilmoitettiin vaatimattomasti 360–375 hv, ja todellista tehoa uskallettiin tuskin arvailla. Mustang oli Fordin ainoa katuauto, johon tämä kone asennettiin.
Kun tehokkaimpia moottoreita alettiin tarjota sarjatuotanto-Mustangeihin, tuli eteen alkuperäisen Shelby Mustang -tuotannon päättyminen. Viimeiset tämän aikakauden Shelbyt tehtiin vuonna 1969 (noin 3 150 autoa), joista myymättä jääneet noin 790 kappaletta myytiin vuoden 1970 malleina pienin ulkoisin muutoksin. Carroll Shelby oli jo luopunut autojen suunnittelusta ja lopettanut yhteistyön Fordin kanssa, joten vuosimallien 1969 ja 1970 Shelbyt eivät enää olleet hänen käsialaansa.
Vuoden 1971 mallit esittelivät Mustangin suurimmillaan: pituus kasvoi edellisestä vuodesta noin 20 cm. Muskelibuumi mahtavine hevosvoimineen oli jo menossa ohi vakuutusyhtiöiden ja valtiovallan painostamana, ja nyt haluttiinkin tarjota hyvää tekniikkaa ja ajettavuutta. Auto ei enää muistuttanut alkuperäistä miltään osin, eikä peltiä todellakaan ajan hengen mukaisesti säästelty. Nämä mallit jakoivat jo hieman mielipiteitäkin, sillä kaikki alkuperäisen Mustangin sirouden ystävät eivät enää ihastuneet auton massiivisuuteen.
Vuonna 1971 tehoa vielä oli. Urheilullisimmat mallit olivat Mach I 429 Super Cobra Jet (429-kone saatiin jo mahtumaan pellin alle ilman erikoistoimia) sekä uskomaton, 1 806 kappaleena valmistettu Boss 351, joka päihitti lehtien mittauksissa 429:n. Autoissa käytettävä välitys rajoitti huippunopeuden 120 mailiin tunnissa, ja suoritusarvoiksi mitattiin 0–60 mph 5,8 sekunnissa ja 1/4 maili 13,8 sekunnissa. Isossa korissa saatiin ajettavuus siihen jamaan, että hevosvoimat välittyivät myös asvalttiin.
Vuonna 1972 valtio pani jopa USA:ssa kapuloita rattaisiin, eikä isolohkoa ole sen koommin nähty Mustangissa. Myös huimaa Boss 351:tä oli mahdotonta saada sellaisenaan sopimaan määräyksiin, joten sitä kesytettiin. Seuraajaksi tuli 351 High Output (HO), jota oli löysätty uusien määräysten täyttämiseksi. Samalla hevosvoimia alettiin ilmoittaa uusina nettohevosvoimina, joten lukemat putosivat huikeasti, vaikka peruskoneet säilyivät lähes ennallaan. Esimerkiksi 302-2V ilmoitettiin 210 hv:n sijasta 141 hv:na.
Korimallit olivat isokoppaisissakin Convertible, HT ja SportsRoof. Tarjolla oli myös hyvin varusteltu, vinyylikattoinen HT Grande, joka mallinimenä esiteltiin jo vuonna 1969. Puskureita muotoiltiin törmäysmääräysten takia vielä uusiksi vuonna 1973, mutta paljoa se ei ulkonäköön kuitenkaan vaikuttanut. Nämä autot tarjosivat ajomukavuutta jopa 80–90-lukujen tarpeisiin. Isokoppaisen mallin myötä myös myynti hiipui pohjalukemiin: esimerkiksi vuoden 1972 mallia myytiin vain 125 000 kappaletta.
Tähän loppui myös klassikko-Mustangien tarina vuosilta 1964–1973! Myös avo-Mustangien valmistus lopetettiin, kunnes se ostajien painostuksesta aloitettiin jälleen 10 vuotta myöhemmin.
Kun Shelby American -tuotanto loppui mallivuoteen 1970, tuli belgialaiselle ralliajajalle ja Shelbyjen Euroopan-edustajalle Claude Duboisille eteen ongelma, sillä hän ei ollut Fordin edustaja. Carroll Shelbyn kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen Shelby-tuotantoa päätettiin jatkaa Shelby Europa -mallina.
Juhlavan, tammikuussa 1971 järjestetyn esittelyn jälkeen markkinointi ja talouspuoli kuitenkin ontuivat, ja tuotanto loppui hyvin nopeasti. Shelby Europaa valmistettiin virallisten tietojen mukaan vain 14 kappaletta, joista kaksi oli avoja ja loput SportsRoof-malleja.
Autoja oli saatavissa GT-350-versiona 351-4V Clevelandilla (standardin 285 hv:sta piristettynä 320 hv:aan) sekä GT-500-versiona joko 356 hv:n 351 HO -moottorilla tai 400 hv:n 429 cid:n moottorilla. Tiettävästi vain kaksi GT-500:aa kuitenkin valmistettiin: toisessa oli 351 HO ja toisessa 429.
Näistä Shelby Europa -malleista molemmat avoautot ovat Suomessa, kolme SportsRoofia Ruotsissa, kolme Hollannissa ja yksi Uudessa-Seelannissa. Muista viidestä ei ole tietoja.
Voi vain kuvitella kohahduksen, kun vuoden 1974 mallit paljastettiin esiripun takaa. Ford oli palaamassa alkuperäisen, pienikokoisen Mustangin henkeen. Energiakriisi painoi sopivasti päälle, ja autot tuotiin tarjolle pienillä moottoreilla: 4-sylinterinen 2,3-litrainen istutettiin nokalle vakiona, V6 optiona, eikä perinteistä V8-moottoria ollut aluksi tarjolla lainkaan.
Pieni 2,3-litrainen oli itse asiassa ensimmäinen Jenkeissä tehty litroissa mitoitettu moottori. Metrijärjestelmä alkoi vallata alaa myös uudella mantereella. Korin ja sisustan muotoilu oli yllättävää ja poikkesi tyystin totutusta. Korimallit olivat 3-ovinen Fastback ja 2-ovinen Hardtop. Valittavina olivat lisäksi hyvin varusteltu Ghia ja urheilullisempi Mach I, jossa oli V6 vakiona.
Kauppa kävi kyllä hyvin markkinoinnin hehkuttaessa energiakriisiä ja pienten moottorien taloudellisuutta. Vuonna 1974 myytiin 386 000 autoa, mikä oli kolminkertainen määrä vuosien 1972–73 aallonpohjalukuihin verrattuna! Tosin uusi Mustang-huuma ei kantanut vuotta kauempaa, sillä vuosina 1975–78 myynti putosi jo puoleen.
Kansa vaati kuitenkin edelleen Mustangilta urheilullisuutta, ja niinpä isompia koneita otettiin pikkuhiljaa takaisin ohjelmaan. Vuonna 1975 tuli taas 302 cid:n V8 valinnaisvarusteeksi, joskin melko kesynä versiona. Muuten muutokset olivat hyvin pieniä koko mallin eliniän ajan, ja ulkonäkökin muuttui lähinnä vain maalausten, teippausten ja spoilereiden ansiosta.
Vuonna 1976 tuli Cobra II, joka pyrki muistuttamaan 65-Shelbyä raitoineen. Vuonna 1977 kattoon sai irtopalat (ns. T-top), mutta varsinaista avomallia ei tullut. Vuonna 1978 yritettiin vielä Trans Am -tyylisellä King Cobra -teippauksella, jossa konepeltiin pantiin käärmekuvio ja raitoja villisti joka puolelle.
Lammas suden vaatteissakaan ei vakuuttanut, joten II-sarja ei elänyt kauaa, kun jo uusi sarja kiirehdittiin markkinoille. Välimallin tarina loppui viidessä vuodessa, eivätkä autot ole oikein saaneet suosiota harrasteautoinakaan – ainakaan toistaiseksi.
Vuodesta 1979 alkoi Mustangin kolmas menestystarina. Uusi Mustang perustui Fox-pohjalevyyn, joka oli ytimenä mm. Fairmontissa ja Thunderbirdissa. III-Mustang oli isompi kuin II-sarjalainen, mutta silti selkeästi kevyempi. Muotoilu meni uusiksi, ja perusilme säilyi peräti vuoteen 1993 asti, kunnes uusi ”moderni” mallisarja esiteltiin. Alustassa oli tapahtunut merkittäviä muutoksia, ja 5-litrainen (302 cid) V8 kuului kalustukseen heti kättelyssä.
Myyntiluvut tuplaantuivat vuodessa, ja Fordilla oli jälleen kultakimpale käsissään. Tehoja lisättiin vuosittain ja erilaisia erikoismalleja esiteltiin, kuten vuoden 1979 Indy Pace Car ja vuoden 1984 SVO Mustang 2,3-litraisella turbomoottorillaan.
Fox-alusta, maailmankuulu Fordin alusta, valittiin 70-luvulla uudeksi urheilullisten mallien pohjalevyksi. Jo helmikuussa 1973 Fox oli Fordin suunnittelun alaisena, ja seuraavan vuoden joulukuussa se hyväksyttiin virallisesti Lee Iacoccan ja Henry Ford II:n toimesta. Fox-alustaa suunniteltaessa Ford käytti ennennäkemättömän paljon tietokoneavusteista suunnittelua (CAD) sekä tuulitunnelitestausta. Kiristyneiden päästörajojen ja öljyn hinnan voimakkaan nousun takia kulutus oli saatava kuriin, joten painon pudotus oli yksi tärkeimmistä tavoitteista koko projektissa. Vaikka aikaisempiin konstruktioihin verrattuna vuoden 1979 Fox Mustang oli pidempi, leveämpi ja korkeampi kuin Mustang II, se oli siitä huolimatta satakunta kiloa kevyempi auto.
Jack Telnackin suunnittelutiimi loi III-sarjan korin uudet muodot. Ne olivat irtiotto kilpailijoista, Camarosta ja Firebirdistä, ja lähempänä eurooppalaista tyyliä. Osa tästä on tosin tuulitunnelitestien ansiota: keulan ja peräosan suhde ei enää ollut niin radikaali kuin aikaisemmin, vaan auto oli enemmän ”tasapainossa” muotoilun suhteen.
Vuoden 1979 mallisarjassa oli kaksi korimallia: hatchback ja 2-ovinen sedan normaalilla tavaratilalla. Moottorivaihtoehtoja oli useita. 2,3-litrainen SOHC-moottori oli jo vuoden 1974 Mustang II:n perua. Lisäksi tarjolla olivat turboahdettu 2,3-litrainen (Cobrassa), saksalaista perää oleva, alun perin Caprissa käytetty 2,8-litrainen V6-kierroskone, keskitason 3,3-litrainen kuutonen sekä 140-hevosvoimainen 5,0-litrainen V8. Huippumallina oli Mustang Cobra, joka oli varustettu joko 132-hevosvoimaisella, Garrettin TO-3-ahtimen kyydittämällä neloskoneella tai V8:lla.
Varustelutasoja oli kolme: vakio, Ghia ja RS (Cobra & Indy Pace Car). Auton sisusta koki myös täydellisen remontin, ja se oli paljon aikaisempaa paremmin suunniteltu. Ajo-ominaisuuksia parannettiin uusilla Michelinin TRX-renkailla. Fox Mustang oli välitön menestystarina, ja myyntiluvut nousivat jälleen. Vuonna 1979 myytiin 369 936 autoa, lähes kaksi kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna.
Vuoden 1980 malliin tuli muutoksia. Recaron penkit olivat varustevalikoimassa, mutta moottoripuolella mentiin takapakkia. 2,8-litrainen V6 pudotettiin pois, 2,3-litraiset olivat samoja kuin ennen, mutta V8-koneesta tuli uusi 4,2-litrainen nuhaversio 119 hevosvoiman teholla! Syyksi on arvailtu sitä, että entisestä V8:sta oli useita versioita (49 state- & California-mallit), ja nyt haluttiin tuottaa vain yhtä, 50 state legal -moottoria. Seuraavana vuonna oltiin aika samoilla linjoilla. Ainoa varsinainen uutinen oli T-Roof-option lisääminen.
Vuonna 1982 alkoi pikkuhiljaa kuulua, mitä tuleman pitää. 4,2-litrainen V8 oli vielä tarjolla, tosin entistäkin heikompana, mutta uusittu 5,0 (157 hv) korvasi turbonelosen, ja teholukemat olivat jo tämän päivän japsi-GT-luokassa. Samalla alkoi Fordin HO- eli High Output -aikakausi. GT-mallimerkintä tuotiin takaisin; edellisen kerran siitä oli päässyt nauttimaan vuonna 1969.
Vuosi 1983 oli se, josta voidaan sanoa III-sarjan valtakauden alkaneen. Thunderbird koki samalla kertaa uudistuksen, ja Mustangiin tuli läjäpäin muutoksia. American Sunroof Corporationin suunnittelema avomalli saatiin vihdoinkin tarjolle, V8 koki tiukan piristysruiskeen (175 hv), turbonelonen tuli takaisin ja ennen kaikkea Borg & Warnerin T-5-vaihdelaatikko oli saatavilla kesken mallivuoden.
Vuoden 1984 suuri uutinen oli uuden Special Vehicle Operationsin (SVO) suunnittelema erikois-Mustang. Tämä yksikkö oli perustettu varta vasten luomaan Fordille ”high-performance”-luokan näkyvyyttä, sillä autoja myytiin suorituskyvyn avulla. Vetäjäksi kutsuttiin Euroopasta Michael Kranefuss, ja hänen työsarkanaan oli iskeä kolmelle alueelle: vallata Amerikan kilpa-areenat Indianapoliksesta NASCARiin ja off-roadiin, luoda viritysosien tarjonta valittujen Ford-jälleenmyyjien kautta sekä tarjota Mustang SVO suoraan tehtaalta.
Levyt kaikissa pyörissä, 175-hevosvoimainen turboahdettu neloskone, Koni-alusta, 16-tuumaiset 5-pulttiset vanteet ja Hurstin shifteri muodostivat erään ajettavuudeltaan parhaimmista Mustangeista. Ensimmäistä kertaa SVO-mallissa oli käytössä uusi elektroninen moottorinhallintajärjestelmä EEC-IV, jonka elinkaari jatkui pitkälti yli kymmenen vuotta, vuoteen 1995, jolloin viimeiset 5,0-mallit valmistettiin EEC-V:llä.
Juhlistaakseen Mustangin 20 vuoden taivalta Ford esitteli ”20th Anniversary” -erikoismallin, jossa oli GT-350-tarrat valkoisessa autossa ja punainen sisustus. Vaikka se ei koskaan tule olemaan samaa luokkaa kuin aidot Shelbyt, erikoismalli lienee SVO-mallien ja Cobra R -mallien kanssa tulevia keräilyharvinaisuuksia. Teknisesti kyseinen auto perustui Mustang GT:hen. Moottoripuolella V8:lla rikottiin 200 hevosvoiman rajapyykki.
Uusi, täysin modernisoitu IV-sarjan Mustang esiteltiin joulukuussa 1993. Kori muuttui kertaheitolla pyöreämmäksi ja virtaviivaisemmaksi. Makuasioista on turha kiistellä, mutta tosiasia on se, että uudet Mustangit myyvät vuosi toisensa jälkeen paremmin kuin uudet Camarot ja Firebirdit yhteensä! Vanha 5-litrainen oli tuotannossa vielä kaksi vuotta korin uusiutumisen jälkeen, jolloin se korvattiin täysin uudella modulaarisella 4,6-litraisella moottorilla.
Cobra-erikoismalli on ollut tuotannossa vuodesta 1993, ja vuoden 1999 mallin kerrottiinkin kehittävän jo noin 320 hv. Perusmallina on toiminut 3,8-litrainen V6, joka sekin meni uusiksi vuonna 1999 koko moottoriperheen myötä.
Vuoden 1999 malleissa toteutettiin ulkonäön muutos, ns. facelift, jota voisi verrata merkittävyydeltään ehkä vuosien 1966 ja 1967 mallien väliseen ulkonäön muutokseen. Tälläkin kertaa keulan, perän ja kyljen muotoilua muutettiin selvästi. IV-sarjan myötähän kylkeen tuli jälleen eräs alkuperäisten mallien tavaramerkkinä ollut upotus, joka nyt on kasvanut entistä reilummaksi ja muodoltaan jopa 60-lukua muistuttavaksi.
Suomeen IV-sarjalaisia on tullut satunnaisesti, sillä järjestäytynyt maahantuonti on käytännössä puuttunut kokonaan. Meiltäkin onneksi löytyy harrastajia niin moneen lähtöön, että kaikkia malleja – niin perus-Mustangia, GT:tä kuin avoakin sekä sporttista Cobraa – on tänne laivattu lähinnä yksityishenkilöiden toimesta. Malli on erittäin suosittu, ja niitä näkee lähes kaikissa tapahtumissa, joissa Mustang on edustettuna.
Vuonna 1999 oli Mustangin 35. juhlavuosi, ja Mustang koki aggressiivisemman uudelleenmuotoilun. SN95:n (1994–1998) pyöreät muodot muuttuivat hieman kulmikkaammiksi. Kylkien leikkaukset olivat isommat ja johtivat korkeampiin ilmanottoaukkoihin. Yhtäläisyys ensimmäisen sukupolven Mustangin kanssa lisääntyi, mutta samalla säilyi nykyaikainen look. Kattolinja oli korin ainoa kohta, joka ei muuttunut 1994–1998-mallista.
Kaiken kaikkiaan uudistunut Mustang oli hieman pidempi ja leveämpi kuin ennen. Uudistuneessa korissa alettiin käyttää entistä enemmän komposiittiyhdisteistä valmistettuja osia. Esimerkiksi konepelti ja peräluukku valmistettiin tästä materiaalista. Tämä lisäsi korroosionkestävyyttä ja vähensi painoa.
5,0-litraisen V8-moottorin vuonna 1996 korvannut, yläpuolisilla nokka-akseleilla varustettu 4,6-litrainen V8 SOHC Modular -moottori sai paremmin virtaavan imusarjan, korkeamman noston nokka-akselit, isommat pakoventtiilit sekä suorasytytyksen. Tällä reseptillä moottorin teho nousi 35 hevosvoimaa. Uudistunut moottori tuotti niitä nyt 260. V6-moottori koki myös samoja parannuksia, ja sen tehot nousivat 190 hevosvoimaan. Motor Trend -lehden mukaan perusmallin V8 GT kiihtyi 0–60 mph 5,4 sekunnissa, ja varttimaili meni 14,0 sekunnissa loppunopeudella 100,2 mph. Vuonna 1999 Mustangista sai myös Cobra-mallin, josta löytyi 320 hevosvoimaa.
Juhlavuoden kunniaksi Ford tarjosi Mustangista vajaan 5 000 kappaleen 35th Anniversary -juhlapainoksen. Tämän mallin konepellin iso scooppi ja näyttävä takaspoileri olivat maistiaisia mallivuoden 2001 tulevista muutoksista. Muita eroavaisuuksia tavalliseen GT-malliin olivat valkopohjaiset mittarintaustat, nahkaverhoilu, takapaneeli ja alumiininen vaihdekepin nuppi.
Vuonna 2000 mallisto säilyi ennallaan lukuun ottamatta uutta Cobra R -mallia, joka erottui selvästi muista. Cobra R:ssä oli todella korkea takaspoileri, tummat etuvalot ja matala etuspoileri. Mallia oli saatavissa vain punaisena. 5,4-litrainen V8 tuotti muhkeat 390 hevosvoimaa. Muita erikoismalleja olivat Saleen-virityspajan Supercharged-versiot, jotka maksoivat lähes 40 000 dollaria eli lähes tuplasti perus-GT:n verran.
Vuosi 2001 toi perusmalliin Cobra R:n tummat etuvalot ja scoopin konepellille. Moottori pysyi ennallaan. Erikoismallina valmistettiin Bullitt GT -mallia kolmena eri värivaihtoehtona: vihreänä, mustana ja sinisenä. Malli oli uusi versio vuoden 1968 Steve McQueenin ajamasta Bullitt-isolohkosta. Vuoden 2001 Bullittista löytyi 265 hevosvoimaa. Auto varusteltiin alumiinisella vaihdekepin nupilla, alumiinisilla poljinpinnoilla, yksinkertaisemmilla spoilereilla sekä erilaisilla ilmanotoilla ja scoopilla. Retro-Bullittia valmistettiin 5 582 kappaletta, ja hinta oli 26 000 dollaria eli 10 000 dollaria kalliimpi kuin perus-V6-versio.
Vuonna 2002 Mustang päivitti entisen Mach 460 -stereojärjestelmänsä Mach 1000 -järjestelmään. Uusi äänentoistojärjestelmä tarjosi 1 100 watin tehon monine subwoofereineen. Samana vuonna virityspaja Roush Performance tarjosi remmiahdettua, 360-hevosvoimaista 360R-mallia. Mallia oli saatavissa punaisena valkoisilla helmaraidoituksilla.
Erikoisuutena ilmestyi myös Sean Hyland Motorsportin 405-hevosvoimainen GT S2 ja 535-hevosvoimainen Cobra S4. Saleenina Mustangia sai vuonna 2002 54 kappaletta 425-hevosvoimaisella koneella.
Vuosi 2003 oli Fordin 100. juhlavuosi. Mustangia tehtiin juhlan kunniaksi Centennial Edition -mallina, joka sisälsi nahkapenkit, 17-tuumaiset erikoisvanteet ym. 100th Anniversary -varusteet. Vuonna 2003 Ford julkaisi retroversion vanhasta Mach 1 -mallista. Mustang Mach 1 erottui muista 305-hevosvoimaisella DOHC-koneella, isommalla scoopilla ja mustilla spoilereilla. Näkyvimpänä muutoksena olivat Magnum 500 -vanteita muistuttavat uudet erikoisvanteet.
Cobra-malli täytti 10 vuotta vuonna 2003. Roush-, Saleen- ja Steeda-mallit tarjosivat omia erikoisuuksiaan. Tehokkaimpana löytyi Steedan Q400 R -kilpa-auto. Motor Trend testasi mallin kiihtyvyyttä saaden 425-hevosvoimaiselle autolle parhaaksi ajaksi 4,9 sekuntia 0–60 mph ja 12,7 sekuntia varttimailille.
Vuonna 2004 vietettiin Mustangin 40. juhlapäivää 40th Anniversary -mallilla, joita valmistettiin 5 700 kappaletta. Samana vuonna Fordilta valmistui 300 miljoonas auto, joka sattui olemaan Mustang.
Mallivuoden 2005 viidennen sukupolven Mustang, platform-nimeltään D2C ja koodinimeltään S-197, esiteltiin Detroitin autonäyttelyssä vuonna 2004. Muotoilultaan viides sukupolvi kierrättää keulassa linjoja ja ideoita vuoden 1964 malleista ja perässä puolestaan 67–68 Fastbackeista – siis retroilua parhaimmillaan. Mallista tuli välitön myyntimenestys, joka laittoi puhtia Fordin kilpailijoiden retrohenkisten muskeliautojen suunnitteluun. Kaikki S-197:t valmistetaan Flat Rockissa, Michiganissa.
Perusmallin V6-moottori on tilavuudeltaan aiemman 3,8 litran sijaan rautalohkoinen 4,0-litrainen SOHC, suorituskyvyltään 210 hv @ 5 250 rpm / 240 lb-ft (325 Nm) @ 3 500 rpm. GT:n moottori on puolestaan alumiinilohkoinen Modular 4,6 L SOHC, 3-venttiilinen ja muuttuvalla venttiilien ajoituksella (VCT – Variable Camshaft Timing) varustettu, teholtaan 300 hv @ 5 750 rpm / 320 lb-ft (434 Nm) @ 4 500 rpm. Perusmallin vaihteisto on Tremec T-5, optiona Fordin 5R55S-automaatti, joka on sama perusmallissa ja GT:ssä. GT:n manuaalivaihteisto on viisivaihteinen Tremec TR-3650. Vakioperävälitys on 3,31:1, ja GT:n varttimailiaika vakiorenkain on noin 13,5 sekuntia.
Vuonna 2005 perusmalliin sai V6 Deluxe -paketin, jossa oli nelipyörälevyjarrut, keskuslukon kaukosäädin, sähköpeilit, -ikkunat ja -lukot, alumiinivanteet sekä vakionopeudensäädin. V6 Premium -paketti sisälsi edellisten lisäksi paremman äänentoiston, spinner-vanteet ja penkkien nahkaverhoilun. GT:hen olivat tarjolla samat paketit. Deluxessa lisänä olivat ABS ja sutimisenesto, etumaskin sumuvalot, kaksi pakoputken ulostuloa, paremmat penkit ja 17-tuumaiset maalatut Bullitt-vanteet. GT:n Premium-paketissa oli puolestaan perusmallin lisäksi Shaker 500 -radio kuuden CD:n boksilla ja MP3-toistolla. Shaker 1000 oli optiona tuoden lisäkaiuttimia ja takakonttiin subwooferin.
Ford ymmärsi alusta saakka aftermarket-teollisuuden merkityksen uuden Mustangin menestykselle, ja kumppanit olivat tiiviisti mukana S-197:n kehittämisessä. Tämän tuloksena esimerkiksi Saleen ja Roush tarjosivat jo vuonna 2005 omia paranneltuja mallejaan: Saleen S-281:n teholtaan 325 hv ja twin-screw-ahdetun S-281SC:n teholtaan 400 hv. Roush puolestaan tarjosi Stage 1- ja Stage 2 -mallit, joissa parannukset keskittyivät tehon nostamisen sijaan ajettavuuden parantamiseen. Roushilta sai optiona myös pakoputkiston.
Vuonna 2006 perusmalliin tuli ”Pony Package”, johon sisältyivät vuoden 1965 mallia mukaileva etumaski pienillä sumuvaloilla ja corral-ponilla, vuoden 2005 GT:n vakiovanteet, jäykempi jousitus, ABS-jarrut ja luistonesto. GT:hen tuli tarjolle 18-tuumaiset Fan-blade- sekä Bullitt-vanteet.
Paljon mielenkiintoa herätti 500 kappaleen erä Hertzille tehtyä GT-350H-mallia, joka mukaili vuoden 1966 erikoismaalattua Hertzin vuokra-Mustangia. Mallin perusväri on musta kultaisilla raidoilla. Mallissa oli hieman vakio-GT:tä enemmän tehoa eli 325 hv / 330 lb-ft (447 Nm), lähinnä avaramman ilmanoton, äänenvaimentimien ja päivitetyn moottorinohjauksen ansiosta. Mallissa oli myös 3,55:1-perävälitys ja jäykempi alusta.
Saleenin S-281SC:n teho kasvoi 435 hevosvoimaan ja S-281:n 330 hevosvoimaan. Lisäksi esiteltiin S-281E, jossa ilmoitettiin olevan 550 hv. Roush esitteli Stage 3:n, jossa ilmoitettiin olevan 415 hevosvoimaa. Vuonna 2006 aftermarket-tarjonta kasvoi todella voimakkaasti, ja S-197:ään saattoi ostaa parannus- tai muutososia jokaiselle auton osa-alueelle. Suurin uutinen vuonna 2006 oli Ford GT:n 5,4-litraista ahdettua moottoria käyttävän Shelby GT500:n esittely.
Vuonna 2007 GT:hen tuli tarjolle California Special -paketti, johon sisältyivät 18-tuumaiset kiillotetut Bullitt-vanteet, nahkapenkit, raidat, konepellin scooppi ja kiillotetut pakoputkenpäät. Uusia optioita vuodelle olivat esimerkiksi lämmitetyt penkit, kompassipeili ja Sirius-satelliittiradio. Tarjolle tulivat Shelby GT (319 hv) ja GT500 (500 hv).
Vuonna 2008 optioiksi tulivat HID-ajovalot, 18-tuumaiset vanteet perusmalliin sekä parempi sisätilojen valaistus. Esiteltiin 40th Anniversary -versio alkuperäisestä ”King of the Road” -Mustangista nimellä Shelby GT500KR. King of the Roadissa oli 5,4-litrainen V8 Ford Racing Power Upgrade Packilla, teholtaan 540 hevosvoimaa. Lisäksi tehtiin 7 700 Bullitt-Mustangia. Tarjolla olivat edelleen California Special ja erikoismalli Warriors in Pink.
Vuonna 2009 uutuutena tarjolle tuli 1 995 dollarin hintainen lasikatto-optio. Uusittu vuoden 2010 malli esiteltiin keväällä 2009, ja muutokset keskittyivät muotoiluun ja sisätiloihin. Perusmallin tekniikkaan ei tullut muutoksia. GT:n moottori vastasi nyt vuosien 2008–2009 Bullittia, ja sen suorituskyky oli 315 hv @ 6 000 rpm / 325 lb-ft (441 Nm) @ 4 250 rpm. Jousitusta muokattiin, luistonesto tuli vakioksi kaikkiin malleihin ja optiovanteiden kokoja muutettiin.
Vuonna 2010 mallivuodelle esiteltiin uudet moottorit. Perusmallin V6 oli 3,7-litrainen alumiinilohkoinen moottori, suorituskyvyltään 305 hv / 280 lb-ft (380 Nm). GT:n moottoriksi tuli neliventtiilinen, sekä imu- että pakoventtiilien säätyvällä ajoituksella (Twin Independent Variable Cam Timing – Ti-VCT) varustettu 5,0-litrainen, teholtaan 412 hv / 390 lb-ft (530 Nm) 91-oktaanisella bensiinillä. 87-oktaanisella bensiinillä suorituskyky oli 402 hv / 377 lb-ft (511 Nm).
Vaihteistoina tarjolla olivat kuusivaihteiset automaatti ja manuaali. Ohjaustehostin oli sähköinen. Optiona olivat edellisen mallivuoden GT500:n Brembo-jarrut. Kahdet 19-tuumaiset vanteet tulivat optioiksi. GT500:n alumiinilohkoinen moottori oli suorituskyvyltään 550 hv / 510 lb-ft (690 Nm). Alustaltaan ja moottorinohjaukseltaan GT500 vastaa pitkälti edellisen mallivuoden GT500KR:ää.
Ford ilmoitti valmistavansa ratakäyttöön 50 kappaletta 5,0-litraista, 412-hevosvoimaista BOSS 302R -mallia kunnianosoituksena Parnelli Jonesin vuonna 1970 saavuttamalle Trans-Am-mestaruudelle.
Mustangin 50-vuotisjuhlan kunniaksi suunniteltiin uusi, kuudes sukupolvi. Se esiteltiin yleisölle ensimmäisen kerran joulukuussa 2013, ja vuosimalli 2015 oli ensimmäinen kaupallisesti saatavilla oleva vuosimalli. Samalla Mustang juhlisti jo 50-vuotista taivaltaan.
Maailmanlaajuisille markkinoille suunniteltu uusi Ford Mustang saapui nyt ensimmäistä kertaa virallisesti myös Euroopan Ford-jälleenmyyjien valikoimaan. Eurooppalaisille ostajille tarjottiin 5,0-litraisen V8:n rinnalle 2,3-litrainen turboahdettu EcoBoost-moottori. Vuoden 2015 Euroopan mallissa EcoBoost tuotti 317 PS.
Kuudennen sukupolven Mustang uudistui myös alustaltaan perusteellisesti. Takana pitkään käytetty jäykkä taka-akseli vaihtui erillisjousitettuun integral-link-rakenteeseen, ja myös etujousitus suunniteltiin uudelleen. Muutoksilla haettiin aikaisempaa parempaa ajettavuutta ja pitoa, mikä sopi hyvin Mustangin uuteen rooliin maailmanlaajuisesti myytävänä urheiluautona.
Suorituskyvyn ystäville tarjonta kasvoi nopeasti. Shelby GT350 ja ratahenkisempi GT350R nostivat kuudennen sukupolven Mustangin suorituskyvyn aivan uudelle tasolle. GT350:n 5,2-litrainen, vapaasti hengittävä V8 käytti Mustangille poikkeuksellista flat-plane-kampiakselia ja tuotti 526 hv. GT350R:ssä painoa pudotettiin edelleen, ja mallissa käytettiin muun muassa hiilikuituvanteita.
Vuodelle 2018 Mustang sai näkyvän uudistuksen. Keula muuttui matalammaksi ja terävämmäksi, sisustusta uudistettiin ja tarjolle tuli 12-tuumainen digitaalinen mittaristo. Euroopan 5,0-litraisen V8:n tehoksi ilmoitettiin 450 PS, ja uutena vaihtoehtona tuli 10-portainen automaattivaihteisto. Tarjolle tuli myös MagneRide-alusta.
Vuonna 2019 palasi yksi Mustang-historian tunnetuimmista nimistä. Bullitt-elokuvan 50-vuotisjuhlan kunniaksi tehty Mustang Bullitt kunnioitti Steve McQueenin vuoden 1968 elokuvassa ajamaa Mustang GT Fastbackia. Tummanvihreä väritys, hillityt yksityiskohdat ja 5,0-litrainen V8 tekivät Bullittista modernin version yhdestä Mustang-historian tunnetuimmista autoista.
Teholukemat nousivat jälleen aivan uudelle tasolle, kun Shelby GT500 palasi mallivuodelle 2020. Sen remmiahdettu 5,2-litrainen V8 tuotti 760 hv, ja voima välitettiin seitsemänvaihteisen kaksoiskytkinvaihteiston kautta. Mustang alkoi suorituskyvyltään kolkutella jo varsinaisten superautojen ovea.
Vuonna 2021 paluun teki puolestaan Mach 1, jonka nimi oli nähty Mustangissa ensimmäisen kerran jo vuonna 1969. Eurooppaan Mach 1 tuli nyt ensimmäistä kertaa virallisesti. Sen 5,0-litrainen V8 tuotti 460 PS ja 529 Nm. Tarjolla olivat kuusivaihteinen Tremec-manuaalivaihteisto ja 10-portainen automaatti. Tekniikassa hyödynnettiin ratkaisuja myös Shelby GT350:stä ja GT500:sta, ja aerodynamiikkaa sekä jäähdytystä kehitettiin erityisesti ratakäyttöä ajatellen.
Kuudes sukupolvi jäi Mustangin historiaan ennen kaikkea mallina, joka teki Mustangista aidosti maailmanlaajuisen urheiluauton. Ensimmäistä kertaa Mustangia myytiin virallisesti laajasti myös Euroopassa. Samalla Ford onnistui säilyttämään paljon auton alkuperäisestä luonteesta: takaveto, kaksiovinen kori ja V8-moottori kuuluivat edelleen Mustangin perusreseptiin.
Lähes 60 vuotta ensimmäisen Mustangin jälkeen Ford esitteli syyskuussa 2022 täysin uuden, seitsemännen sukupolven Mustangin. S650-koodilla tunnettu malli tuli myyntiin vuosimallina 2024. Vaikka tekniikka ja etenkin sisätilat ottivat jälleen suuren harppauksen eteenpäin, perusresepti säilyi hyvin mustangmaisena: pitkä keula, kaksiovinen kori, takaveto ja V8-moottori. Myös manuaalivaihteisto säilyi V8-mallistossa.
Ohjaamossa muutos edelliseen sukupolveen oli huomattava. Perinteisten mittareiden tilalle tuli 12,4-tuumainen digitaalinen mittaristo, jonka rinnalle sijoitettiin suuri keskinäyttö. Ulkopuolella Mustang säilytti tutut mittasuhteensa, mutta muotoilu muuttui terävämmäksi ja nykyaikaisemmaksi.
Euroopassa seitsemännen sukupolven Mustangin mallisto keskittyi V8-moottoriin. Mustang GT:n 5,0-litrainen V8 tuottaa 446 PS ja uusi Dark Horse 453 PS. GT on saatavana sekä Coupé- että Convertible-mallina, kun taas suorituskykyisempi Dark Horse on Coupé. Molempiin saa kuusivaihteisen manuaalivaihteiston tai 10-portaisen automaatin. Dark Horsen manuaalivaihteisto on Tremec TR-3160.
Dark Horse toi Mustang-mallistoon kokonaan uuden nimen. Se sijoittui GT:n yläpuolelle ja suunniteltiin tavallista Mustangia vahvemmin suorituskyky ja ratakäyttö mielessä. Dark Horse sai oman alustavirityksensä, tehokkaamman jäähdytyksen ja muita suorituskykyä parantavia ratkaisuja. Samalla Mustangin pitkä perinne jatkui: tavallisen GT:n rinnalle tarjottiin jälleen tehdasvalmisteinen, astetta rajumpi versio.
Vuonna 2024 Mustang täytti 60 vuotta. Harva automalli voi ylpeillä vastaavalla historialla: Mustangia on valmistettu yhtäjaksoisesti vuodesta 1964 lähtien, vaikka auton koko, tekniikka ja luonne ovat vuosikymmenten aikana muuttuneet moneen kertaan.
Seitsemännen sukupolven äärimmäisintä päätä edustaa Mustang GTD. Siinä Mustangin perinteinen resepti on viety jo superautoluokkaan. GTD:n remmiahdettu 5,2-litrainen V8 tuottaa 815 hv, ja auton tekniikassa hyödynnetään runsaasti kilpa-autoista tuttuja ratkaisuja. Vaihteisto on sijoitettu taka-akselin yhteyteen painonjakauman parantamiseksi, ja autossa käytetään muun muassa aktiivista aerodynamiikkaa ja hiilikeraamisia jarruja.
Mustang GTD osoitti suorituskykynsä myös Nürburgringin Nordschleifellä. Ensimmäisen alle seitsemän minuutin kierroksen jälkeen aikaa parannettiin edelleen, ja vuonna 2026 esitelty Mustang GTD Competition kiersi radan Dirk Müllerin ajamana aikaan 6.40,835.
Yli 60 vuoden jälkeen Mustang on muuttunut melkoisesti siitä autosta, joka esiteltiin keväällä 1964. Silti perusajatus on edelleen tunnistettavissa. Mustang on yhä kaksiovinen, takavetoinen urheiluauto, jonka saa V8-moottorilla ja myös manuaalivaihteistolla. Aikana, jolloin autoteollisuus muuttuu nopeasti, juuri tämä jatkuvuus tekee Mustangista varsin poikkeuksellisen automallin.